Viestikoekeskus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä osio pitäisi jakaa uudeksi artikkeliksi nimeltä artikkeliksi.
Lisätietoja saattaa olla artikkelin keskustelusivulla.
Syy: turvallisuussalaisuuden paljastaminen olisi syytä muodostaa omaksi artikkelikseen, nimi voi vaatia keskustelua


Viestikoekeskus
Toiminnassa 1960–2018
Valtio Suomi
Puolustushaarat Pääesikunnan alainen joukko
Tukikohta Tikkakoski
Marssi Sotamarssi (Robert Kajanus)
Sodat ja taistelut -
Vuosipäivät 2. kesäkuuta
Komentajat
Tunnettuja komentajia Martti J. Kari 2012–2014[1]
Juha Wihersaari 2007–2012
Jari Kähärä 2002–2007
Hannu Hansen-Haug 1998–2002
Keijo Kepsu 1988–1998
Yrjö Viitasaari 1985–1988

Viestikoekeskus (vuosina 1960–2014 Viestikoelaitos, VKoeL) oli Suomen puolustusvoimien signaalitiedustelua harjoittava organisaatio, joka yhdistettiin vuonna 2014 Puolustusvoimien tiedustelulaitokseen.[2][3] Viestikoekeskus lakkautettiin itsenäisenä yksikkönä vuoden 2019 alussa osana sotilastiedustelun organisaatiouudistusta.[4]

Viestikoekeskus oli Pääesikunnan alainen joukko-osasto. Viestikoekeskuksen esikunta sijaitsi Luonetjärven varuskunnassa Tikkakoskella, jossa on myös Ilmavoimien esikunta. Viestikoelaitoksen viestiasemia ja muita toimintoja oli sijoitettuna eri puolille Suomea, muun muassa Rovaniemelle. Lisäksi laitoksen käytössä oli ainakin kaksi tiedusteluvälineistöllä varustettua lentokonetta.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laitoksen alkuna oli Viestikoeasema (VKoeAs), joka perustettiin 24. lokakuuta 1955 sijoituspaikkanaan Pieksämäen maalaiskunnan Naarajärvi, missä sijaitsee lentokenttä.[5] Laitoksen perustamisen jälkeen perustettiin Espoon Kivenlahteen tutkakoeasema (TkaKoeAs) tutkien lähetteiden mittaamista varten.[6]lähde tarkemmin? Laitoksen pitkäaikaisin johtaja oli eversti Keijo Kepsu (s. 1946) vuosina 1988–1998.

Viestikoeasema vaali sodanaikaisen Päämajan radiopataljoonan perinteitä. Kunnianosoituksena sodan ajan radiotiedustelulle Viestikoeasema tuki eversti Reino Hallamaan ja hänen puolisonsa Brita Hallamaan hautaansiunaamista 11. elokuuta 2013 Sysmässä.[7]

Nimellä Viestikoelaitos toiminut yksikkö sijoitettiin Ilmavoimien alaisuuteen vuonna 1988. Aiemmin se oli toiminut Pääesikunnan alaisuudessa.[8] Vuodesta 2014 se tunnettiin Viestikoekeskuksena.[9]

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viestikoekeskus vastasi signaali- ja satelliittikuvaustiedustelusta sekä elektronisen sodankäynnin tukitoiminnasta. Se osallistui tilannekuvan muodostamiseen ja ylläpitoon, ennakkovaroituksen tuottamiseen sekä koordinoi puolustushaarojen elektronisen tiedustelun yksiköiden käyttöä.[10] Osana puolustusvoimien lakisääteisten tehtävien toteuttamista Viestikoekeskus ylläpiti tilannekuvaa Suomen lähialueella tapahtuvasta sotilaallisesta toiminnasta ja tuotti tarvittaessa ennakkovaroituksen Suomeen kohdistuvasta sotilaallisesta uhasta. Keskus tuki aluevalvontalain mukaisesti havainnoillaan ilma- ja merivalvontaa. Seurannan kohteena olivat ulkomaiset sotilaskohteet.

Viestikoelaitoksen organisaatio, vahvuus, seurattavat kohteet ja toimintatavat eivät olleet julkista tietoa.[11] Pääesikunnan mukaan näiden kertominen "heikentäisi merkittävästi puolustusvoimien ennakkovaroituskykyä".[12] Korkein hallinto-oikeuskin päätti vuonna 2007 viitaten "laitoksen työntekijöiden ja valtakunnan turvallisuuteen", että tietoja ei tarvitse antaa.[12] Puolustusvoimat vakuutti, ettei Suomen maaperällä sijaitsevia kohteita tiedustella,[12][13] mutta keskus kuitenkin antaa lain mukaista virka-apua muille viranomaisille.

Viestikoekeskuksen budjetti vuonna 1998 oli 51 miljoonaa markkaa (8,6 miljoonaa euroa) ja henkilöstömäärä 189. Vuoden 2004 budjetti oli 12,2 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 125.

Viestikoekeskuksen lisäksi Puolustusvoimissa toimi Pääesikunnan tiedusteluosasto. Suomen sisäisestä turvallisuudesta ja vastavakoilusta vastaa suojelupoliisi.

Valvontalentokoneet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viestikoekeskuksella oli käytössään ainakin kaksi tiedustelukäyttöön varustettua lentokonetta, joista ensimmäisenä omassa käytössä ollut on Fokker F.27 rekisteriltään FF-1. Tätä ennen käytettiin Ilmavoimien DC-3-koneita[14], jotka poistettiin palveluskäytöstä 1980-luvulla. Viestikoekeskuksen toinen tiedustelukäytössä ollut lentokone oli Lockheed Martinin valmistamalla tiedustelujärjestelmällä varustettu CASA C-295, joka otettiin käyttöön kesällä 2017.

CASA C-295[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin Sanomien artikkelin mukaan Viestikoekeskus otti kesällä 2017 käyttöön CASA C-295-tiedustelukoneen osana Puolustusvoimien Finstar-A-hanketta.[15] Koneyksikkö saapui Suomeen vuonna 2011 ja siihen tilattiin tiedustelujärjestelmä Lockheed Martinilta. Lockheed kutsuu järjestelmää nimellä "Dragon Shield". Järjestelmä on sijoitettu konttiin jota kuljetetaan koneen rahtitilassa. Menettely mahdollistaa laitteiston poistamisen koneesta sen ollessa huollettavana.[9] C-295-koneella on mahdollista seurata vähintään sataa taajuutta yhtaikaa.

Työntekijän postuumit muistelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viestikoelaitosta on käsitelty entisen työntekijän muistelmissa. Majuri Timo Liene (1971 – 2018[16]) palveli Viestikoelaitoksessa ja -keskuksessa eri tehtävissä toimittuaan sitä ennen mm. sotahistorian opettajana Maanpuolustuskorkeakoulussa, Bosnia-Herzegovinassa Martti J. Karin komentamassa Suomen osastossa sotilaiden ja siviilien yhteistyötä tukevan CIMIC-yksikön johtajana[17]sekä yhteysupseerina Afganistanissa Kabul Multinational Brigaden esikunnassa[18].

Liene sairastui syöpään, joka diagnosoitiin alkuvuodesta 2016. Hän ryhtyi kirjoittamaan muistelmiaan esimiestensä, tiedustelulaitoksen johtajan ja tiedustelupäällikön luvalla ja kannustamina jäätyään pois työstään helmikuussa 2017. Muistelmat ilmestyivät hänen kuolemansa jälkeen 2018 nimellä Irtoviiksimies: suomalaisen sotilastiedustelijan elämä. Kirjan Lukijalle-osuuden on kirjoittanut hänen pitkäaikainen esimiehensä Harri Ohra-aho.[19]

Viestikoelaitosta käsittelee erityisesti kirjan luku 10 Sotilastiedustelun leipiin.[20] Luvussa kuvataan tuokiokuvien muodossa eräitä rekrytointiprosessin vaiheita, saapumista ensimmäisenä työpäivänä palveluspaikkaan sekä tehtäviin perehdyttämistä. Liene sai toiminnastaan Tiedusteluristi-kunniamerkin 4. kesäkuuta 2005.[21] Luvusta selviää myös kirjan nimen tausta.

Tietovuoto, lehtiartikkeli ja oikeusjuttu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin Sanomien toimittajat Laura Halminen ja Tuomo Pietiläinen julkaisivat Helsingin Sanomissa joulukuussa 2017 viestikoekeskuksen ensimmäiseen tietoturvaluokkaan kuuluvia, runsaat kymmenen vuotta vanhoja tietojalähde?. Silloinen pääesikunnan päällikkö, kenraaliluutnantti Timo Kivinen, teki asiasta poliisille esitutkintapyynnönlähde?. Toimittaja Halmisen yrittäessä hävittää asuintalonsa kellarissa tietokonettaan sen akku syttyi palamaan, ja hän joutui hälyttämään palokunnan.tarvitaan parempi lähde Paikalle saapui myös poliisipartio, joka teki kotietsinnän.[22]tarvitaan parempi lähde

Vuonna 2016 eläköitynyttä kontra-amiraali Georgij Alafuzoffia epäillään tietovuototutkinnassa[23] törkeästä palvelusrikoksesta vuosina 2005–2016[24]. Alafuzoffin on epäilty luovuttaneen Helsingin Sanomien toimittajille muistitikun, jolla oli Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi salaisiksi määrättyjä tietoja[24]. Rikoslain mukaan palvelusrikos on törkeä, jos siinä tavoitellaan huomattavaa hyötyä, pyritään aiheuttamaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa tai rikos on tehty erityisen vastuunalaista tehtävää suoritettaessa[24]. Törkeästä palvelusrikoksesta tuomitaan vankeutta enintään neljä vuotta[24]. Valtakunnansyyttäjä katsoi, että rikoksen tahallisuudesta ei ole näyttöä ja näin ollen Alafuzoffia ei epäillä turvallisuussalaisuuden paljastamisesta[25][26]. Lisäksi syyteoikeus turvallisuussalaisuuden paljastamisesta tuottamuksellisessa tekomuodossa vanhentui vuonna 2019[25][26]. Alafuzoffia vastaan nostettiin syyte törkeästä palvelusrikoksesta maaliskuussa 2023[27]. Syytteessä ei ole kysymys tietovuodosta, koska sellaisesta ei näyttöä löytynyt, vaan kyse on siitä, miten hyvin arkaluontoista aineistoa on säilytetty[27]. Alafuzoff kiistää syyllistyneensä rikokseen[28]. Syytetyn sotilasarvon vuoksi syyte käsitellään Helsingin hovioikeudessa[28]. Kyse on sotilas­oikeudenkäynnistä, jossa tuomioistuimen kokoonpanoon kuuluu tuomareiden lisäksi sotilasjäseniä[28]. Syytettä ajavat erikoissyyttäjät Anja-Riitta Rinkinen ja Krista Mannerhovi, jotka toimivat syyttäjinä myös HS:n Viestikoekeskus-uutisointia koskevassa oikeudenkäynnissä[28].

Viestikoelaitoksesta uutisoi myös Keskisuomalainen jo HS:a aiemminlähde?. Artikkeleiden asiakokonaisuuksista kävi selville mm. että viestikoelaitos oli kiinnostunut Venäjän alueen ilmatilassa tapahtuvista operaatioista.lähde?

Artikkelin aikoihin valmisteltiin uutta tiedustelulakia, jossa viestikoekeskukselle suunniteltiin oikeutta seuloa ja avata verkkoviestintää[29].

Toukokuussa 2017, puoli vuotta ennen viestikoekeskusjutun julkaisua, Halminen paljasti puolustusvoimille, että lehden toimituksella oli hallussaan salaisia asiakirjoja[30] Helsingin Sanomien toimitus ei tiennyt Halmisen yhteydenotosta[31]. Halmisen tekemän ilmiannon jälkeen puolustusvoimien upseeri tapasi Halmisen useita kertoja ja tutustui lehden hallussa olleeseen aineistoon[30].

Tutkinnan yhteydessä paljastui, että salaisia asiakirjoja oli Puolustusvoimien Pääesikunnan entisen tilaturvallisuuspäällikön Tero Lampénin kotoa tallennusvälineissä. Lampén oli puolustusvoimien palveluksessa 2010-luvun alussa ja sen jälkeen Fennovoimassa turvallisuustehtävissä.[32]

Julkaisu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viestikoekeskuksesta kertova juttu julkaistiin Helsingin Sanomissa 16. joulukuuta 2017[30] otsikolla Salaisuus kallion uumenissa – juuri kukaan ei tiedä, mitä tekee Puolustusvoimien Viestikoekeskus, mutta nyt HS:n saamat asiakirjat avaavat mysteerin[15]. Jutussa tehtiin selväksi, että toimituksella on hallussaan salaisia asiakirjoja.[30]

Jutussa kerrottiin, mitä Viestikoekeskus teki ja miten, montako ihmistä siellä työskenteli, millaisia olivat henkilöstön ongelmat, keitä varten laitos tiedusteli. Sotilastiedustelun huippusalaisesta valvontajärjestelmähankkeesta kerrottiin nimi, tavoite ja hinta.[33]

Julkaisu herätti kohua, jonka jälkeen Niemi perusteli julkaisua avoimessa kirjeessä lukijoille[34]. Niemen mukaan tarkoituksena oli kertoa lukijoille sotilastiedustelusta ja sen suhteesta valmisteilla olevaan uuteen tiedustelulainsäädäntöön[34].

HS:n toimituspäällikkö Esa Mäkisen mukaan lehti käytti salaisia asiakirjoja ja julkaisi artikkelin, koska uudessa tiedustelulaissa Viestikoekeskukselle oltiin antamassa laajoja uusia valtuuksia laitokselle, josta kansalaiset tiesivät hyvin vähän, koska kaikki sitä koskeva tieto oli salaista[35]. Mäkisen mukaan salaisuus ei saa estää tiedustelutoiminnan arviointia ja siitä keskustelua.[35]

Julkaisun jälkeen päätoimittaja Kaius Niemi antoi Sanoman hallitukselle selvityksen lehden toimituksellisista prosesseista, minkä jälkeen yhtiö kertoi, että vastaava päätoimittaja nautti Sanoman hallituksen varauksetonta luottamusta[36].

Puolustusvoimien tiedustelupäällikkö, kenraalimajuri Harri Ohra-ahon mukaan artikkelissa on useita epämääräisyyksiä ja epätarkkuuksia[37]. Lisäksi artikkelin kirjoittajien haltuunsa saamat asiakirjat olivat noin kymmenen vuotta vanhoja[37].

Puolustusvoimien pääesikunta teki keskusrikospoliisille tutkintapyynnön samana päivänä, kun juttu oli julkaistu.[29] Samana päivänä Keskusrikospoliisin tutkinnanjohtaja Janne Järvinen teki ratkaisun rikostutkinnan aloittamisesta.[38]

Kotietsintä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Artikkelin julkaisua seuraavana päivänä toimittaja Laura Halminen yritti hävittää hallussaan ollutta kovalevyä vasaroimalla tietokonetta[29]. Toimittajan mukaan hän pyrki tuhoamaan tietokoneen varotoimenpiteenä, jotta hänen muiden juttujensa lähdesuoja ei vaarantuisi.[38] Vasaroitaessa tietokoneen akku alkoi sihistä, minkä jälkeen se räjähti[38]. Laitteesta tuli liekkejä ja savua[38]. Halminen poistui kellarista ja soitti hätäkeskukseen[38]. Puhelimessa hän mainitsi olevansa Viestikoekeskus-jutun toinen kirjoittaja.[38], jolloin päivystäjä ilmoitti lähettävänsä paikalle poliisin[33], mihin Halminen vastasi sanoin "No voi helvetin kuustoista"[33].

Paikalle saapui pelastuslaitos ja poliisi[38]. Kun palokunnan mukana olleelle poliisipartiolle selvisi Halmisen henkilöllisyys, partio ilmoitti asiasta eteenpäin[29] ja kutsui apuvoimia[39]. Poliisi takavarikoi kärynneen tietokoneen.[38] Halminen kertoi poliisille, että tietokoneella oli Helsingin Sanomien Viestikoekeskus-juttuun liittyviä tietoja.[38]

Poliisin mukaan "vakavan rikoksen todistusaineistoa oli alettu hävittämään"[38]. Tutkinnanjohtaja päätti tehdä toimittajan asuntoon erityisen kotietsinnän[38]. Erityinen kotietsintä tehdään paikkoihin, joissa odotetaan olevan salassa pidettävää tietoa.[38] Kotietsinnässä takavarikoitiin muun muassa vasaroitu tietokone ja muistitikkuja[29]. Poliisi takavarikoi laitteet, koska se piti mahdollisena, että niiltä löytyy tietovuotojuttuun liittyvää aineistoa[29].

Suomen sijoitus Toimittajat ilman rajoja -järjestön lehdistönvapausindeksissä putosi yhden sijan poliisin tekemän toimituksellisen aineiston takavarikon vuoksi[40].

Esitutkinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Epäily turvallisuussalaisuuden paljastamisen yrityksestä liittyi siihen, että syyttäjän mukaan Helsingin Sanomissa oli tarkoitus julkaista viisi muuta artikkelia, jotka olisivat sisältäneet salassa pidettäviä tietoja.[41]

Esitutkinnassa osoittautui, että Helsingin Sanomat ei ollut hankkinut tietoja lainvastaisilla keinoilla.[41]

Toimittajan tietokone ja tallenteita takavarikoitiin, ja hän vaati takavarikoita kumottaviksi, mutta vaatimus hylättiin korkeimmassa oikeudessa elokuussa 2019[42]. Joulukuussa 2019 korkein oikeus kuitenkin päätti, että poliisi ei saa hyödyntää tutkimuksissaan yhtä toimittajalta takavarikoitua muistitikkua toimittajan tietolähteen suojan vuoksi[43].

Esitutkinnassa toimittaja kieltäytyi vastaamasta tiettyihin hänelle esitettyihin kysymyksiin vedoten toimittajan lähdesuojaan ja anonyymin ilmaisun oikeuteen[44], mutta korkeimman oikeuden mukaan hänelle esitetyt kysymykset eivät koskeneet lähdesuojan tai anonyymin ilmaisun oikeuden piiriin kuuluvia seikkoja, joten toimittajalla ei ollut oikeutta kieltäytyä vastaamasta hänelle esitettyihin kysymyksiin, ja korkein oikeus palautti asian käräjäoikeuteen, jossa toimittaja voitiin velvoittaa vastaamaan.[45]

Esitutkinnassa rikoksesta epäiltyinä olivat toimittajien lisäksi HS:n vastaava päätoimittaja Kaius Niemi ja toimituspäällikkö Esa Mäkinen[41]. Kuulustelussa Niemi ei vastannut poliisin kysymyksiin, eikä esitutkinnassa ei saatu muutakaan näyttöä siitä, että päätoimittaja olisi ollut tietoinen artikkelin sisällöstä ennen sen julkaisemista[41]. Toimituspäällikkö Mäkisen tietämys jäi esitutkinnassa epäselviksi[41]. Heidän osaltaan syyttäjä teki syyttämättäjättämispäätöksen lokakuussa 2021[41]. On todennäköistä, että Mäkinen oli tietoinen jutusta ja Niemen olisi ainakin pitänyt olla[33]. Syyskuussa 2022 Helsingin Sanomien entinen toimituspäällikkö Erja Yläjärvi kertoi kuulustelussa, että Kaius Niemi oli saanut tiedon viestikoekeskusartikkelista ennen jutun julkaisua[46].

Niemen toiminta herätti arvostelua[47]. Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajan Eero Hyvösen mukaan Niemi olisi voinut ilmoittaa tehneensä päätöksen jutun julkaisusta, jolloin hän olisi saanut syytteen, mutta toimittajat eivät[48].

Syytteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe nosti lokakuussa 2021 syytteet uutisen kirjoittaneita Laura Halmista ja Tuomo Pietiläistä sekä Helsingin Sanomien politiikan toimituksen entistä esimiestä Kalle Silfverbergiä vastaan[41]. Rikosnimikkeinä ovat turvallisuussalaisuuden paljastaminen ja turvallisuussalaisuuden paljastamisen yritys[41].

Epäily turvallisuussalaisuuden paljastamisen yrityksestä liittyy siihen, että syyttäjän mukaan Helsingin Sanomissa on ollut tarkoitus julkaista viisi muuta Puolustusvoimien toimintaa käsittelevää artikkelia, jotka olisivat sisältäneet sotilastiedusteluun liittyviä salassa pidettäviä tietoja[41]. Syyttäjän mukaan lehdellä oli tarkoitus julkaista artikkeleita otsikoilla Yhteistyö, Vankilennot, Valetukiasemat, Henkilötiedustelun kouluttaminen ja kriisinhallinta sekä Karkotukset[49]. Ainakin kolme viidestä jutusta myös julkaistiin[50]: kolme päivää ensimmäisen jutun jälkeen ilmestyi artikkeli tiedustelupalvelujen yhteistyöstä[51]; seuraavana päivänä juttu henkilötiedustelusta kriisihallintatehtävissä[52] ja maaliskuussa 2018 ilmestyi karkotuksia käsittelevä juttu[53]. Julkaistut jutut eivät syyttäjän mukaan olleet rikoksia[50]. Sen sijaan niiden luonnosversiot olivat syyttäjän mukaan rikoksen yrityksiä, sillä niiden tekemisessä oli hyödynnetty salassa pidettävää aineistoa[50].

Kaikki syytteeseen asetetut ovat kiistäneet syyllisyytensä[41]. Päätoimittaja Kaius Niemen mukaan uutisen julkaisulle oli vahvat yhteiskunnalliset perusteet, sillä samaan aikaan oli käynnissä hanke perustuslain kiireelliseksi muuttamiseksi[41]. Tiedustelulakien muutoksella oltiin antamassa tiedusteluorganisaatiolle hyvin laajat ja kansalaisten perusoikeuksia kaventavat valtuudet verkkoliikenteen seurantaan.[41]

Oikeudenkäynti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oikeudenkäynti alkoi 25.8.2022.[49]

Syyttäjä vaatii syytetyille vähintään 18 kuukauden ehdollista vankeustuomiota. Lisäksi Halminen, Silfverberg ja Pietiläinen olisi velvoitettava korvaamaan asianomistajan oikeudenkäyntikustannukset ja maksamaan myös rikosuhrimaksu, 80 euroa per syytetty. Sanoma Mediaa vaaditaan poistamaan artikkeli yleisön saatavilta. Toimittaja Pietiläinen olisi tuomittava menettämään alikersantin sotilasarvonsa maanpetosrikoksiin syyllistymisen johdosta. Halmiselta takavarikoitua muistitikkua ja kännykkää vaadittiin luovutettavaksi valtiolle rikoksentekovälineenä.[49]

Halmista, Silfverbergiä, Niemeä ja Sanoma Mediaa edustaa asianajaja Kai Kotiranta[49][54]. Tuomo Pietiläistä edustaa asianajaja Timo Ylikantola[55]. Kotiranta oli mukana jutussa siitä lähtien, kun poliisi teki kotietsinnän Halmisen asuntoon joulukuussa 2017[54]. Ylikantola tuli Pietiläisen avustajaksi myöhemmin, kun ilmeni, että Pietiläisen ja Halmisen välillä saattaa olla intressiristiriita eikä Kotiranta voinut avustaa molempia[54].

Oikeudenkäynnin laskujen yhteissumma oli lähes 2,4 miljoonaa euroa – samaa tasoa kuin vaikkapa Talvivaaran ympäristörikosjutussa tai Jari Aarnion huume- ja virkarikosjutussa[54]. Pietiläisen asianajajan Timo Ylikantolan loppulasku oli 987 896 euroa[54]. Halmisen osuus Kotirannan laskusta oli 649 889 euroa, Silfverbergin 445 926 euroa, Niemen 116 812 euroa ja yhtiön 187 744 euroa[54]. Toimituspäällikkö Esa Mäkisen avustamiskulut  lienevät samaa suuruusluokkaa kuin Niemen osuus[54]. Helsingin Sanomat maksoi toimittajien asianajajien laskut.[56]

Päätoimittaja Niemen mukaan Helsingin Sanomat ei ole julkaissut turvallisuussalaisuuksia, vaan kaikki julkaistut tiedot ovat löydettävissä julkisista lähteistä[49]. Puolustuksen mukaan Viestikoelaitosta koskevat tiedot ovat olleet merkityksettömiä 16.12.2017, koska laitos oli lakkautettu vuonna 2014[57].

Puolustuksen mukaan esitutkinnassa ei selvitetty kuka päätti uutisen julkaisusta. Puolustuksen asianajajien mukaan Pietiläisellä ei ole ollut toimivaltaa päättää tietojen julkaisusta; Halminen ei ole voinut osallistua jutun julkaisemisesta päättämiseen millään tavalla; ja Silfverberg ei ole ollut laatimassa juttua, eikä ole ollut myöskään päätöksentekijä.[57]

Vaikka syyttäjä päätti olla nostamatta syytteitä Kaius Niemeä kohtaan, Niemeä kuulusteltiin uudelleen rikoksesta epäiltynä 28. marraskuuta[58][57].

Kun tieto Halmisen tekemästä ilmiannosta tuli julki oikeudenkäynnin aikana, Helsingin Sanomat hyllytti Halmisen[59]. Lehti palkkasi Kimmo Pietisen selvittämään, oliko toimitustyö altistunut ulkopuolisille vaikutusyrityksille[60].

Tiedon julkitulon jälkeen Pietiläisen puolustusasianajaja esitti, että jos tieto olisi todella ollut salaista, silloin puolustusvoimat olisi pyrkinyt suojelemaan tietoa ennen sen julkaisua, mutta niin se ei tehnyt[30].

Tuomio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tammikuussa 2023 Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Laura Halmisen ja Tuomo Pietiläisen turvallisuussalaisuuden paljastamisesta. Käräjäoikeuden mukaan julkaistu artikkeli sisälsi yksityiskohtia noin 10 vuoden takaisista sotilastiedustelun tehtävistä, toiminnasta, organisaatiosta, suorituskyvystä ja hankinnoista, mutta niiden paljastaminen vuoden 2017 lopulla ei enää vaarantanut Suomen ulkoista turvallisuutta. Kuitenkin jutussa julkaistiin sellaisia tietoja, jotka oli säädetty salassa pidettäviksi. Artikkelin aiheeksi oli kerrottu sotilastiedustelua koskenut ajankohtainen lakihanke, mutta käräjäoikeuden mukaan paljastetuilla yksityiskohdilla ei ollut yhteyttä tähän hankkeeseen. Oikeuden mukaan artikkelissa kerrotut yksityiskohdat eivät myöskään paljastaneet epäkohtia tai väärinkäytöksiä. Siksi käräjäoikeus arvioi, ettei toimittajilla ollut tiedotusvälineiden yhteiskunnalliseen erityisasemaan perustuvaa oikeutta julkistaa tietojaan.[61]

Pietiläinen tuomittiin 50 päiväsakkoon. Oikeudenkäynnin saaman julkisuuden vuoksi hän sai vankeuden sijasta sakkoja. Halmisen rooli kirjoitustyössä katsottiin vähäisemmäksi, ja hänet jätettiin tuomitsematta rangaistukseen. Toimituksen esimiehen Kalle Silfverbergin syytteet hylättiin, koska hänen ei katsottu osallistuneen salaisuuksien paljastamiseen. Helsingin Sanomien verkkosivuilla oleva Viestikoekeskus-artikkeli määrättiin hävitettäväksi. Käräjäoikeus hylkäsi syytteet turvallisuussalaisuuden paljastamisen yrityksestä, joka koski myöhemmin julkaistaviksi tarkoitettuja artikkeliluonnoksia. Oikeus määräsi Halmisen, Pietiläisen ja Sanoma Media Finlandin korvaamaan Puolustusvoimien noin 17 500 euron oikeudenkäyntikulut. Tuomio ei ole lainvoimainen.[61]

Lain mukaan valtio maksaa kohtuulliset oikeudenkäyntikulut silloin, kun syyte hylätään. Koska lähiesimiehen syytteet hylättiin, käräjäoikeus määräsi valtion korvaamaan oikeudenkäyntikuluja noin 243 000 eurolla. [62]

Sekä syyttäjät, syytetyt, Puolustusvoimat että Sanoma Media Finland valittivat tuomiosta hovioikeuteen.[63]

Korkeimman hallinto-oikeuden tuomio asianajokuluista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin Sanomat maksoi toimittajien asianajajien palkkiot[64]. Korkein hallinto-oikeus katsoi vuosikirjapäätöksessään joulukuussa 2023, että työnantajan työntekijänsä puolesta maksamat asianajopalkkiot olivat toimittajalle veronalaista tuloa.[62][65] Sanoma Media Finland hyvittää toimittajalle verot, jotka tämä joutuu maksamaan asianajokuluistaan.[66]

Reaktioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parin päivän kuluttua artikkelin julkaisusta Toimittajat ilman rajoja -järjestön Suomen-puheenjohtaja Ilkka Nousiainen kommentoi, että tapaus oli Helsingin Sanomilta ylilyönti ja virhe sekä lehdeltä että puolustusvoimilta.[67]

Risto Uimonen, entinen Julkisen sanan neuvoston pitkäaikainen puheenjohtaja, ja Risto Kunelius, Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan johtaja, olivat sitä mieltä, että uutisoinnissa käytiin lain rajalla, mutta jos rikos oli tapahtunut, syyllinen ei ollut media vaan tiedon vuotaja.[68] Uimonen näki tapauksessa yhtäläisyyksiä 45 vuoden takaiseen Zavidovo-vuotoon.[68]

Suomen Kuvalehden Milka Valtasen mukaan journalistien kannalta huolestuttavinta syytteissä oli kohta turvallisuussalaisuuden paljastamisen yrityksestä. Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Ahon mukaan se voisi tarkoittaa, että jo toimittajan muistiinpanot saattaisivat johtaa tuomioon. Jo pelkkä uhka syytteestä saattaa aiheuttaa lehdistössä itsesensuuria. [33]

Hanne Ahon mukaan oikeusprosessin alkaminen oli hyvin epätavallista. Toimittajia ei ole Suomessa rauhan aikana uhattu vankeudella. Myös tuomio oli Ahon mukaan yllättävä. Ahon mukaan tuomio saattaa vaikuttaa sananvapauteen rajoittavasti.[69]

Tuomion jälkeen rikosoikeuden apulaisprofessori Tatu Hyttinen kehui käräjäoikeuden toimintaa, sillä se onnistui samaan aikaan rankaisemaan kansallista turvallisuutta koskevien tietojen julkaisemisesta mutta vältti silti määräämästä sananvapauden käyttämisestä vankeutta.[61]

Helsingin Sanomien vt. vastaava päätoimittaja Antero Mukka tulkitsi, että oikeusprosessi kavensi sananvapautta Suomessa. Uhka vankeustuomiosta voi nostaa toimittajien kynnystä tarttua yhteiskunnallisesti merkittäviin aiheisiin, mikä heikentää kansalaisten mahdollisuutta muodostaa käsitystä siitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.[69]

Iltalehden toimittaja Jarno Liski totesi, että toimittajia ei tuomittu maanpetosrikoksesta siksi, että he olisivat vaarantaneet Suomen turvallisuuden, vaan julkisuuslain mukaisesti tuomioon riitti se, ettei ollut ilmeistä, että he eivät olleet sitä vaarantaneet. Liskin mukaan kyseessä on käänteinen todistustaakka: viranomaisen salaamia tietoja julkaisevan journalistin pitäisi pystyä osoittamaan olevan ilmeistä, etteivät tiedot vaaranna maanpuolustusta.[70]

Seurauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toimittajien saamien tuomioiden vuoksi Suomen sijoitus Toimittajat ilman rajoja -järjestön (RSF) lehdistönvapausvertailun toimittajien turvallisuutta koskevassa osiossa romahti sijalta 10 sijalle 23. Järjestön kokonaisindeksissä Suomi kuitenkin pysyi viidennellä sijalla.[71]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Liene, Timo: Irtoviiksimies : erään suomalaisen sotilastiedustelijan elämä. Helsinki: Kustannus Oy Suomen Mies, 2018. ISBN 978-952-9872-72-5.
  • Myllylä, Ismo: Luonetjärven varuskunta 1939–1989. Ilmavoimien viesti- ja tutkakilta ry, 1990. ISBN 952-90-2360-X.
  • Suominen, Pertti: Armeijan silmänä ja korvana: tiedustelupäällikkö Raimo Heiskanen. Otava, 2012. ISBN 978-951-1-25121-7.
  • Suomen ilmavoimat, toimituskunta Kalevi Reiman ym.: ”Viestikoelaitos (kirj. Keijo Kepsu)”, Suomen ilmavoimat 80 vuotta: The Finnish Air Force 80 years, s. 62-63. Tampere: Apali, 1998. ISBN 952-5026-10-8.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Ylennykset. Puolustusvoimat, puolustusvoimat.fi. Arkistoitu 13.11.2013.
  2. ↑ Virkkunen, Henna: Korpisodasta kyberiin Keskisuomalainen. 14.3.2015. Viitattu 23.5.2017.
  3. ↑ Jarmo Huhtanen: Siepatut salasanomat paljastavat yllätyksen matkustajakone Kalevan alasampumisesta kesällä 1940 Helsingin Sanomat. 13.10.2016. Viitattu 23.5.2017.
  4. ↑ Tanner, Matti: Puolustusvoimat lopetti viestikoekeskuksen. Aamulehti, 1.11.2019, 138. vsk, nro 299, s. A15. Tampere: Alma Media. ISSN 0355-6913.
  5. ↑ Suomen ilmavoimat 80 vuotta 1998, 62
  6. ↑ Suominen 2012
  7. ↑ Åkerlind, Merja, STT: Sysmässä harvinaiset hautajaiset Iltalehti, iltalehti.fi. 21.7.2013.
  8. ↑ Sipilä, Joonas & Koskimies, Tapio (toim.): Sata vuotta suomalaista sotilastiedustelua, s. 122-123. Jyväskylä: Atena, 2018. ISBN 978-952-300-486-3.
  9. ↑ a b Suomen salaisin sotakone 22.09.2012. Arkistoitu 15.12.2013. Viitattu 12.12.2013.
  10. ↑ Kenttäohjesääntö yleinen osa – Puolustusjärjestelmän toiminnan perusteet, s. 41. Helsinki: Pääesikunta / Suunnitteluosasto, 2008. ISBN 978-951-25-1744-2. Arkistoitu 24.9.2015 (viitattu 11.9.2020).
  11. ↑ 21.5.1999/621 : Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta – 24 § Salassa pidettävät viranomaisen asiakirjat Finlex, Oikeusministeriö. 21.5.1999. Arkistoitu 19.10.2023. Viitattu 11.9.2020.
  12. ↑ a b c KHO: Armeijan tiedustelulaitoksesta ei tarvitse antaa edes yleisluonteisia tietoja 9.4.2007. Ye Uutiset.
  13. ↑ Olli Ainola ja Ari Lehikoinen: Suomalaiset sotilaat vakoilivat Yhdysvaltain kanssa Neuvostoliittoa 23.4.2004. Yle. Arkistoitu 15.2.2005. Viitattu 15.2.2005.
  14. ↑ Suomen ilmavoimat 80 vuotta 1998, 63
  15. ↑ a b Laura Halminen, Tuomo Pietiläinen: Salaisuus kallion uumenissa – juuri kukaan ei tiedä, mitä tekee Puolustusvoimien Viestikoekeskus Helsingin Sanomat. 16.12.2017. Viitattu 30.8.2022.
  16. ↑ Liene 2018, 7, 23
  17. ↑ Liene 2018, 129
  18. ↑ Liene 2018, 154
  19. ↑ Liene 2018, 7
  20. ↑ Liene 2018, 172-197
  21. ↑ Liene 2018, 197
  22. ↑ Mannermaa, Jaakko: Salaisia asiakirjoja, vasaroitu kiintolevy ja kotietsintä Yle Uutiset. 18.12.2017. Viitattu 11.9.2020.
  23. ↑ STT: Korkea ex-tiedustelupomo epäiltynä HS:n tietovuototutkinnassa Ilta-Sanomat. 12.7.2019. Viitattu 11.9.2020.
  24. ↑ a b c d Entistä sotilastiedustelun päällikköä Georgij Alafuzoffia epäillään törkeästä palvelusrikoksesta Viestikoekeskus-juttuun liittyen Yle Uutiset. 15.2.2023. Viitattu 15.2.2023.
  25. ↑ a b Ex-tiedustelupäällikkö Alafuzoffia epäillään törkeästä palvelusrikoksesta iltalehti.fi. Viitattu 15.2.2023.
  26. ↑ a b Tutkinta lopetettu osittain ns. Viestikoekeskus-asiassa Syyttäjälaitos. 22.12.2022. Viitattu 15.2.2023.
  27. ↑ a b Entinen tiedustelu­päällikkö Alafuzoff sai syytteen törkeästä palvelusrikoksesta Viestikoe­keskus-jutussa Yle Uutiset. 3.3.2023. Viitattu 3.3.2023.
  28. ↑ a b c d Puolustusvoimien entistä tiedustelupäällikköä vastaan nostettu syyte törkeästä palvelusrikoksesta Helsingin Sanomat. 3.3.2023. Viitattu 3.3.2023.
  29. ↑ a b c d e f Salaisia asiakirjoja, savuava kovalevy ja arvostetun upseerin ylle langennut epäilyksen varjo Yle Uutiset. 15.7.2019. Viitattu 30.8.2022.
  30. ↑ a b c d e Todistaja: Helsingin Sanomien toimittaja paljasti toimitukselta salaa Puolustusvoimille, että lehdellä on hallussaan erittäin salaisia papereita Yle Uutiset. 25.8.2022. Viitattu 30.8.2022.
  31. ↑ Kuulustelupöytäkirja: Puolustusvoimat tiesi HS:n hallussa olevasta materiaalista ja jutunteosta jo puoli vuotta ennen julkaisua Helsingin Sanomat. 25.8.2022. Viitattu 30.8.2022.
  32. ↑ Puolustusvoimien entisen turvallisuusjohtajan kodista löytyi tuhansia salaisia Puolustusvoimiin ja ydinvoimalaan liittyviä asiakirjoja 26.3.2023. Yle uutiset. Viitattu 26.3.2023.
  33. ↑ a b c d e Milka Valtanen: Ei saa puhua mitään talon ulkopuolelle. Suomen Kuvalehti 51-52/2021 23.12.2021.
  34. ↑ a b Vastaavan päätoimittajan avoin kirje lukijoille: Artikkeli Viestikoekeskuksesta olisi pitänyt perustella paremmin lukijoille Helsingin Sanomat. 17.12.2017. Viitattu 2.10.2022.
  35. ↑ a b Miksi Helsingin Sanomat julkaisi artikkelin Viestikoekeskuksesta ja käytti salaisia asiakirjoja? Helsingin Sanomat. 16.12.2017. Viitattu 30.8.2022.
  36. ↑ Sanoman hallitus sai vastaavalta päätoimittajalta selvityksen toimitusprosessista Helsingin Sanomat. 22.12.2017. Viitattu 2.10.2022.
  37. ↑ a b Tiedustelupäällikkö: Kaiken salaisen materiaalin julkaisu on vakavaa Yle Uutiset. 16.12.2017. Viitattu 30.8.2022.
  38. ↑ a b c d e f g h i j k l "Liekkiä ja savua tuli niin kunnolla" – Lue, miten HS:n Viestikoekeskus-uutisointi johti toimittajan asuntoon tehtyyn kotietsintään Yle Uutiset. 13.2.2018. Viitattu 30.8.2022.
  39. ↑ Esa Mäkinen HS: Poliisi teki kotietsinnän Helsingin Sanomien toimittajan kotiin Helsingin Sanomat. 18.12.2017. Viitattu 30.8.2022.
  40. ↑ Suomen sijoitus lehdistönvapausindeksissä putosi toisena vuotena peräkkäin Yle Uutiset. 25.4.2018. Viitattu 30.8.2022.
  41. ↑ a b c d e f g h i j k l Kolme Helsingin Sanomien toimittajaa sai syytteen Puolustusvoimien salaisten paperien julkaisemisesta Yle Uutiset. 29.10.2021. Viitattu 30.8.2022.
  42. ↑ Korkein oikeus piti hovioikeuden tuomion voimassa Yle Uutiset. 13.8.2019. Viitattu 30.8.2022.
  43. ↑ Korkein oikeus: Poliisi ei saa käyttää toimittajalta takavarikoitua muistitikkua Puolustusvoimien tietovuotojutun tutkinnassa Yle Uutiset. 20.12.2019. Viitattu 30.8.2022.
  44. ↑ KKO myönsi valitusluvan lähdesuojaan vedonneelle toimittajalle Puolustusvoimien Viestikoekeskus-jutussa Yle Uutiset. 19.10.2020. Viitattu 30.8.2022.
  45. ↑ Korkein oikeus: Toimittajan on vastattava poliisin kysymyksiin turvallisuussalaisuuden rikkomisen tutkinnassa viestikoekeskuksen jutussa Yle Uutiset. 24.3.2021. Viitattu 30.8.2022.
  46. ↑ HS:n entinen toimituspäällikkö kertoi kuulustelussa, että myös päätoimittaja sai tiedon Viestikoekeskus-jutusta ennen julkaisua Yle Uutiset. 23.9.2022. Viitattu 2.10.2022.
  47. ↑ Iltalehden ja Kauppalehden päätoimittajat kritisoivat HS:n Kaius Niemen vaikenemista Viestikoekeskus-jutussa Yle Uutiset. 30.9.2022. Viitattu 2.10.2022.
  48. ↑ Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja jarrutteli keskustelua Viestikoekeskus-jutun vastuunkannosta Yle Uutiset. 30.9.2022. Viitattu 2.10.2022.
  49. ↑ a b c d e Syyttäjän ja HS:n sanailu alkoi heti käräjillä iltalehti.fi. Viitattu 30.8.2022.
  50. ↑ a b c Analyysi: Viestikoekeskus-jutun ydinkysymys unohtuu mustaustussin alle iltalehti.fi. Viitattu 2.10.2022.
  51. ↑ Suomi pääsee uusien tiedustelulakien myötä käsiksi Venäjältä kaapelien kautta tulevaan tietoon Helsingin Sanomat. 19.12.2017. Viitattu 2.10.2022.
  52. ↑ Suomi käyttää rauhanturvaoperaatioita tiedustelun opetteluun Helsingin Sanomat. 20.12.2017. Viitattu 2.10.2022.
  53. ↑ Suomi lähettää salassa venäläisiä kotiin lähes joka vuosi Helsingin Sanomat. 28.3.2018. Viitattu 2.10.2022.
  54. ↑ a b c d e f g Rami Mäkinen: Helsingin Sanomien Viestikoekeskus-jutusta 2,4 miljoonan euron lasku Suomenkuvalehti.fi. 25.1.2023. Viitattu 15.2.2023.
  55. ↑ Syyttäjä: Helsingin Sanomien toimittajat tiesivät mahdollisesta rikosvastuusta ennen kuin julkaisivat tietoa sotilastiedustelun asiakirjoista Yle Uutiset. 25.8.2022. Viitattu 27.1.2023.
  56. ↑ Verotus | Tuomitun toimittajan pitää maksaa verot asianajajasta, jonka työnantaja kustansi Helsingin Sanomat. 11.12.2023. Viitattu 14.12.2023.
  57. ↑ a b c HS:n puolustus syytti syyttäjää loppulausunnoissaan Yle Uutiset. 14.12.2022. Viitattu 27.1.2023.
  58. ↑ HS:n ex-päätoimittajaa Kaius Niemeä epäillään turvallisuussalaisuuden paljastamisesta Yle Uutiset. 13.12.2022. Viitattu 27.1.2023.
  59. ↑ Helsingin Sanomat hyllytti selvitysten ajaksi toimittajan, jonka epäillään vuotaneen tietoja puolustusvoimille Yle Uutiset. 29.8.2022. Viitattu 30.8.2022.
  60. ↑ HS nimesi selvityshenkilön tutkimaan mahdollisia vaikutusyrityksiä Helsingin Sanomat. 8.9.2022. Viitattu 11.9.2022.
  61. ↑ a b c Käräjäoikeus tuomitsi kaksi Helsingin Sanomien toimittajaa turvallisuussalaisuuden paljastamisesta Yle Uutiset. 27.1.2023. Viitattu 27.1.2023.
  62. ↑ a b Reinboth, Susanna: Verotus | Tuomitun toimittajan pitää maksaa verot asianajajasta, jonka työnantaja kustansi Helsingin Sanomat. 11.12.2023. Viitattu 11.12.2023.
  63. ↑ Viestikoekeskus | Kaikki asianosaiset valittavat Viestikoekeskus-tuomiosta Helsingin Sanomat. 26.6.2023. Viitattu 11.12.2023.
  64. ↑ Verotus | Tuomitun toimittajan pitää maksaa verot asianajajasta, jonka työnantaja kustansi Helsingin Sanomat. 11.12.2023. Viitattu 14.12.2023.
  65. ↑ KHO:2023:116 Korkein hallinto-oikeus. Viitattu 11.12.2023.
  66. ↑ Sanoma korvaa Viestikoekeskus-oikeudenkäynnissä syytetylle toimittajalle langetetut verot Ilta-Sanomat. 11.12.2023. Viitattu 14.12.2023.
  67. ↑ Toimittajat ilman rajoja -puheenjohtaja Ilkka Nousiainen HS:n tietovuotojutusta: ”Tämä on virhe Helsingin Sanomilta ja puolustusvoimilta” Yle Uutiset. 18.12.2017. Viitattu 30.8.2022.
  68. ↑ a b Media teki tehtävänsä Yle Uutiset. 17.12.2017. Viitattu 30.8.2022.
  69. ↑ a b Journalistiliiton puheenjohtaja Viestikoekeskus-tuomiosta Yle Uutiset. 27.1.2023. Viitattu 27.1.2023.
  70. ↑ Analyysi: Viestikoekeskusvyyhti iltalehti.fi. Viitattu 15.2.2023.
  71. ↑ Lehdistönvapaus | Suomi romahti 13 sijaa toimittajien turvallisuutta mittaavassa vertailussa Helsingin Sanomat. 3.5.2023. Viitattu 14.12.2023.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Viestikoekeskus&oldid=22264219”