Dynasty tietopalvelu Haku RSS SOSTERI

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://isshp10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://isshp10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymävaltuusto
Pöytäkirja 14.06.2022/Pykälä 13

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Tilintarkastuskertomus 2021

 

 

 

09.05.2022 § 32  

Tarkastuslautakunta

Tilintarkastaja esittää tilintarkastuskertomuksessaan tarkastustyönsä tulokset. Kuntalain 125 § edellyttää, että kertomukseen sisällytetään lausunnot tilinpäätöksen hyväksyttävyydestä ja tilivelvollisten vastuuvapaudesta. Kertomukseen on sisällytettävä yksilöidyt tilivelvollisiin kohdistetut muistutukset.

 

Tilintarkastajan on annettava tilintarkastuskertomus viimeistään toukokuun loppuun mennessä.

 

Tilintarkastaja luovuttaa tilintarkastuskertomuksen tilikaudelta 1.1.-31.12.2021 tarkastuslautakunnalle tässä kokouksessa

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta tutustuu tilintarkastajan tilintarkastuskertomukseen vuodelta 2021 ja saattaa sen edelleen yhtymävaltuustolle tiedoksi.

 

Päätös Asian käsittely siirrettiin seuraavaan kokoukseen.

 

 

 

23.05.2022 § 38  

Tarkastuslautakunta

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta tutustuu tilintarkastajan tilintarkastuskertomukseen vuodelta 2021 ja saattaa sen edelleen yhtymävaltuustolle tiedoksi.

 

Päätös Tarkastuslautakunta tutustui tilintarkastajan tilintarkastuskertomukseen vuodelta 2021 ja saattaa sen edelleen yhtymävaltuustolle käsiteltäväksi.

 

 

14.06.2022 § 13  

Kuntayhtymävaltuusto

 

Päätösehdotus Yhtymävaltuusto merkitsee tiedoksi tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2021.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin keskusteluitta.

 

 Tiedoksi

 tarkastuslautakunta

 

 

Lisätietoja antaa kuntayhtymäjohtaja Saara Tavi, p. 044 417 4100.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa