JUKO: Kuntatyönantajan vetovoima heikentyy entisestään, kun neuvotteluratkaisu vain lykkääntyy

23.5.2022 20:15

Työriidan ratkaisu jäi maanantaina yhä avoimeksi. Vaarana on että kunta-alan perhevapaaoikeudet ovat elokuusta alkaen yhdenvertaisuusvelvoitteen vastaisia.

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Julkisen alan unioni JAU (JHL ja Jyty) sekä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT jatkoivat tunnusteluja kunta-alan työriidan ratkaisemiseksi maanantaina 23. toukokuuta.

JUKOn hallituksen puheenjohtaja Olli Luukkainen kertoo, että tällä hetkellä osapuolten mandaatit eivät tunnu riittävän neuvotteluratkaisun tekemiseen.

– On erittäin valitettavaa, että neuvotteluratkaisun saaminen edelleen lykkääntyy. Kunta-alan vetovoimaisuus työnantajana heikentyy entisestään, kun tämän vuoden palkankorotuksista ei ole tietoakaan.

JUKOn toiminnanjohtaja Maria Löfgren pitää huolestuttavana myös sitä, että elokuussa voimaan tulevan perhevapaauudistuksen vaikutukset jäävät kunta-alan sopimusmääräyksissä avoimiksi.

– Tämä on vaarassa johtaa elokuusta alkaen tilanteeseen, jossa kunta-alan perhevapaaoikeudet ovat yhdenvertaisuusvelvoitteen vastaisia.

JUKO, JAU ja KT jatkoivat keskinäisiä neuvottelutunnusteluja sovittelulautakunnan sovintoehdotuksen pohjalta sen jälkeen, kun Sote ry (Super, Tehy, SPAL) oli omasta puolestaan hylännyt sovintoehdotuksen 11. toukokuuta.

Kunta-alan virka- ja työehtosopimus koskee noin 425 000:ta palkansaajaa. Sopimuksen voimassaolo päättyi 28. helmikuuta. Neuvottelut alkoivat 11. tammikuuta.

Kunta-alan neuvottelujen jatko avoinna | 23.5.2022

Kunta-faktat

Sopimukset | Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus (KVTES), Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus (OVTES), Kunnallinen lääkärien virkaehtosopimus (LS), Kunnallinen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus (TS), Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimus SOTE-sopimus

Palkankorotusten ja työehtomuutosten kustannusraami neuvotellaan yhteisessä pääneuvotteluryhmässä, muut työehdot sopimusalojen omissa neuvotteluryhmissä. JUKO tiedottaa pääneuvotteluryhmän neuvottelujen lisäksi KVTES- ja SOTE-sopimusneuvotteluista.

Neuvottelijat | puheenjohtaja Olli Luukkainen (OAJ), toiminnanjohtaja Maria Löfgren (JUKO), neuvottelujohtaja Laura Lindholm (Lääkäriliitto) ja edunvalvontajohtaja Jari Järvi (KTK Tekniikan Asiantuntijat), neuvottelupäällikkö Jouni Vattulainen (SOTE-sopimus / JUKO)

Pääsopijat | JUKO, Julkisen alan unioni JAU (JHL, Jyty), Sote (Super, Tehy, SPAL) ja Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

Kuntasektorin sopimukset koskevat noin 425 000:ta palkansaajaa.

Miksi virka- ja työehtosopimusneuvottelut?

Palkansaajien järjestöt ja työnantajajärjestö neuvottelevat virka- ja työehtosopimuksiin useita työelämän määräyksiä, joita ei ole laissa. Neuvotteluissa sovitaan muun muassa palkankorotuksista sekä työaika- ja lomamääräyksistä.

Sopimukset määrittelevät vähimmäistason, jota paremmista ehdoista voi sopia paikallisella, tarkentavalla sopimuksella.

Virka- ja työehtosopimuksiin sisältyy laadullisia ja rahassa määriteltyjä etuuksia. Neuvottelut etenevät tavallisesti niin, että ensin käsitellään laadulliset tavoitteet ja niiden mahdolliset kustannusvaikutukset, vasta lopuksi osana kokonaisuutta sovitaan palkoista.