Myös JUKO tavoittelee palkkaohjelmaa – SOTE-neuvotteluissa neljäs tapaaminen

10.2.2022 15:00

SOTE-sopimuksen osapuolet jatkoivat neuvottelutavoitteidensa läpikäyntiä torstaina, ja esillä olivat muun muassa jaksotyöajan vuosilomaan liittyvät ongelmat. Neuvottelupäällikkö Jouni Vattulainen kertoo, että myös JUKOn tavoitteena on palkkaohjelma kaikille kunnan sopimusaloille.

SOTE-sopimuksen osapuolet kokoontuivat 10. helmikuuta neljännen kerran.

Viime päivinä julkisissakin keskusteluissa olleista palkkaohjelmatavoitteista JUKOn neuvottelupäällikkö Jouni Vattulainen toteaa, että myös JUKO tavoittelee palkkaohjelmaa kaikille kunnan sopimusaloille. Palkkaohjelman sisällön JUKO kertoo myöhemmin.

- Työmarkkinaneuvottelujen pöytätapojen eli hyvän neuvottelukulttuurin mukaisesti meidän yksityiskohtaiset tavoitteemme eivät kuulu vielä julkisuuteen. Ovathan neuvottelut yhä todella kesken, sanoo Vattulainen.

Seuraava tapaaminen 16. helmikuuta

Torstain tapaamisessa saatiin selvitystä työaikatyöryhmän neuvotteluista. Ryhmä jatkaa työaikakysymysten käsittelyä edelleen.

SOTE-sopimuksen pääsopijapuoliin kuuluvat Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn lisäksi Sote (Super, Tehy, SPAL), Julkisen alan unioni JAU (JHL, Jyty) sekä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT.

Seuraavan kerran nämä kokoontuvat yhteen 16. helmikuuta.

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO edustaa virka- ja työehtosopimuksillaan 200 000:ta akavalaista. JUKO sopii työsuhteiden ehdoista kunnissa, valtiolla, yliopistoissa, kirkossa ja Avainta-aloilla sekä Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.

Kerromme SOTE-sopimusneuvotteluista kotisivullamme sekä Facebookissa ja Twitterissä @JUKOry aihetunnisteilla #neuvotellen2022 #sote. Erityisesti opiskelijoille ja nuorille suunnattu neuvottelusisältö Instagramissa: @juko_ry.

JUKO haluaa joustoa ruokatauon järjestämiseen – SOTE-neuvottelut jatkuivat perjantaina | 4.12.2022

SOTE-faktat

Sopimus | Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimus SOTE-sopimus

Neuvottelijat | neuvottelupäällikkö Jouni Vattulainen (JUKO), neuvottelujohtaja Tuomas Hyytinen (Talentia) ja neuvottelupäällikkö Harri Liikkanen (Suomen Terveydenhoitajaliitto).

Pääsopijat | JUKO, Sote (Super, Tehy, SPAL), Julkisen alan unioni JAU (JHL, Jyty) ja Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT.

SOTE-sopimus koskee kaikkiaan lähes 180 000:ta palkansaajaa.